Ihminen hävisi homosekasoppaan

Surettaa, hävettää ja harmittaa. Näin sanoi piispa Irja Askola homokeskustelusta. Lisäisin tähän myös vielä yhden tunteen: turhauttaa. Tätä keskustelua on nyt käyty yli viikko ja matkalla on nähty kommentteja laidasta laitaan. Moni alkaa jo kyllästyä koko keskusteluun. En ihmettele, toistaahan se samaa kaavaa kuin vuosia on jo totuttu, eikä tälläkään kertaa ole aivan hedelmälliseen keskusteluun päästy. Leikki pyörii, eikä länsirintamalta ole mitään uutta. Toisaalta, keskustelulla on silti itseisarvo.

”Olen miettinyt tässä useiden päivien ajan, laitanko minäkin lusikkani tähän homokeskustelusoppaan, joka alkoi TV2:n tiistaisesta (12.10.2010) Homoilta-ohjelmasta ja on sen jälkeen ollut valtakunnan ykköspuheenaihe”. Näin taas aloitti Jouko Piho oman 16.10. merkityn blogikirjoituksensa. Päätin tehdä samoin kuin Jouko ja heittää lusikkani soppaan. Tosin siihen ne meidän yhtäläisyydet sitten jäävätkin.

Keskustelussa ovat menneet puurot ja vellit sekaisin samoin tein kun se alkoi. Siinä sopassa ovat sikin sokin juridiikka, uskonnolliset vakaumukset, Raamattu, ihmisoikeudet, sananvapaus, uskonnonvapaus ja muita mausteita lähtien salaliittoteorioista. Tuntuu, että kaiken tämän sekamelskan keskellä yksi unohtui – ihminen. On vähemmistöjä, syntejä, ryhmiä sieltä ja täältä. Muttei yksittäistä ihmistä. Yritän pitää paletin hahmotettavana jakamalla kirjoituksen yleisiin huomioihin, politiikkaan ja uskontoon.

Yleisiä huomioita

Koko asia on mielestäni paisunut suhteettomiin mittapuihin. Vaalirahakohut eivät oikein enää jaksa kiinnostaa ja mainaritkin saatiin kaivettua ylös chileläisestä kaivoksesta. Mediaan näyttää syntyvän kerrallaan yksi iso asia, yleensä negatiivinen skandaali, jota puidaan sitten hartaasti ja isolla porukalla. Yleensä asioilla on hyvät ja huonot seuraukset. Julkisuus taatusti toi paineen ja kannusteen pelastaa mainarit, mutta heidän elämänsä julkisuuden repimänä ei tule enää olemaan entisensä. Veikkaan, että homokeskustelu on laantunut tämän viikon loppuun mennessä.

Suomessa on tulevaisuudessa ratkaistavana isoja haasteita ja nurkan takana lymyävissä vaaleissa ratkaistaan paljon. Verotuksen kokonaisuus, kasvava syrjäytyneisyys, ilmastonmuutos, väestön ikärakenne, kuntarakenne ovat kaikki todella merkittäviä asioita – mutta samalla isoja möhkäleitä. Itse kukin tuntee tällaisten asioiden edessä voimattomuutta.

Kovista asioista on vaikea keskustella, siksi nykyään tunne- ja moraaliperäiset keskustelut nousevat pintaan. Niistä aiheista jokaisella on mielipide, vaikka faktan olisi korvannut epätietoisuus ja ennakkoluulot. Tämä johtaa helposti vastakkainasetteluun, joka sekin helpottaa keskustelua. Isot yhteiskunnalliset mannerlaatat liikkuvat, kun kirkko, puolueet, puoluekenttä ja Suomi jaetaan yksioikoisesti liberaaleihin ja konservatiiveihin. Oikeutettu mustavalkoinen jako? Ehkä ei, mutta niin pirullisen helppo. Toivon kuitenkin, että vaikka homokeskustelu on sinänsä tärkeä, eduskuntavaaleissa pääpaino olisi aivan muissa asioissa.

Arvoja, politiikkaa ja juridiikkaa

Politiikan tehtävänä ei ole määrittää toiset parisuhteet paremmiksi tai oikeammiksi kuin toiset. Politiikan tehtävänä ei ole määrittää ketä voi rakastaa. Politiikan tehtävänä on turvata jokaisen ihmisoikeudet ja mahdollisimman yhdenvertainen asema rakentaa omaa elämää ja kasvaa ihmisenä.

Omaa käsitystäni määrittää Keskustanuorten ja Keskustan arvot. Tulevana viikonloppuna hyväksyttävässä Keskustanuorten strategiassa Keskustanuorten yhdeksi arvoksi neljästä esitetään yhdenvertaisuutta. Sitä kuvaillaan näin:

”Keskustanuorille yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikille ihmisille samoja ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kaikki ovat samalla viivalla riippumatta kansalaisuudesta, etnisestä alkuperästä, vakaumuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, asuinpaikasta, iästä tai sukupuolesta. Yhdenvertaisuus yhteiskunnassa tarkoittaa samoja mahdollisuuksia päästä koulutukseen, saada työtä ja palveluja. Suvaitsevaisuuden perusta on se, että hyväksymällä itsensä pystyy hyväksymään muut.”

Keskustan periaateohjelmassa vuodelta 2006 kappaleen Ihmisyys ja vastuullinen vapaus alta taas löytyy seuraavat kirjaukset:

”Keskusta on humanistinen, ihmisyyttä kunnioittava liike.  Keskustan ihmiskäsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Jokaisella on tarve ja halu kasvaa henkisesti, toteuttaa ja kehittää omia lahjojaan, kykyjään ja taitojaan lähimmäisen ja yhteisön hyväksi sekä kantaa vastuuta itsestään ja muista. Ihmisyyden ytimeen kuuluu kyky tehdä eettisesti harkittuja valintoja. Hyvä ohje on: tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen asemassaan. Tämän mukaan yhteiskunnan pitää turvata jokaiselle mahdollisuus toteuttaa ihmisyyttään vastuullisen vapauden hengessä. Korostamme jokaisen ihmisarvon tunnustavaa, ihmisten erilaisuuden hyväksyvää ja ihmisten yhteistyötä vaalivaa moniarvoisuutta sekä suvaitsevaisuutta.”

Jos halutaan verrata, niin Raamatun perustaa eli rakkauden kaksoiskäskyä vastaa Keskusta-aatteessa perustana Santeri Alkion lausumat sanat ”Ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi.” Nämä sanat, kuten aikaisemmin kertomani arvokuvailut olisivat jokaisen keskustanuoren ja keskustalaisen hyvä muistaa. Näiltä pohjilta en itse näe muuta vaihtoehtoa kuin asettaa hetero-, homo- ja lesboparisuhteet yhdenvertaiseen asemaan.

Parisuhteiden yhdenvertainen asema tarkoittaa, että Suomessa parisuhteet määrittää yksi oikeudellinen instituutio. Tällöin yhdenvertaisuus toteutuu myös symbolisella tasolla. Kutsutaanko tätä parisuhdelaiksi, siviililiittolaiksi tai avioliittolaiksi, ei ole minun näkökulmasta relevanttia. Kyse on siis lainsäädännöstä ja juridiikasta. Se on tärkeää erottaa uskonnosta. Mielestäni kirkolla tulee olla oikeus itse linjata mitä parisuhteita se vihkii ja miksi se näitä kutsuu.

Suomalaisista yli puolet tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia. Sen ovat tähän mennessä laillistaneet Alankomaat, Argentiina, Belgia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Norja, Portugali ja Ruotsi sekä osa Yhdysvaltojen osavaltioista (lähde Wikipedia). Kuuluuko Suomi tulevaisuudessa näiden sivistysvaltioiden joukkoon?

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa eli mitä muuta kuin symbolista eroa nykyisellä rekisteröidyllä parisuhteella ja avioliitolla on? Merkittävimmät erot ovat oikeus yhteiseen sukunimeen tai yhdistelmänimeen sekä mahdollisuus yhteiseen adoptioon. Yksi vaikutus tulee myös avoliittoihin, joita nykyään ei voi samaa sukupuolta olevilla olla. Avoliitolla on kuitenkin juridisia vaikutuksia esimerkiksi sosiaali- ja verolainsäädännössä. Käytännön ongelmia voi ilmetä esimerkiksi puhuttaessa siviilisäädystä työnhaun yhteydessä tai yksityisyyden suojassa täytettäessä lomakkeita, joissa eri parisuhdeinstituutiot ovat eriteltynä.

Jokainen tuntenee varsin hyvin yleisimmät vakaumukseen liittymättömät vasta-argumentit. Homoparien adoptiota vastustaessa muistutetaan mm. lapsen mahdollisuudesta tulla koulukiusatuksi. Tässä kohdin tosin tekopyhästi yritetään muistaa myös sanoa, ettei kiusaaminen on ole kohteen vika vaan pitää puuttua kiusaajiin. Tätä ei vain valitettavasti tunnuta oikeasti tarkoitettavan.

Toinen argumentti on oikeus isään ja äitiin. Hienoa, jos lapsella on rakastavaiset isä ja äiti. Isän ja äidin olemassaolo ei kuitenkaan ole mikään takuu hyvistä vanhemmista. Tärkeämpää kuin vanhempien sukupuoli, on rakastava ja vastuullinen vanhemmuus.

Lastenpsykiatri Tytti Solantaus toteaa tutkimuskatsauksen (STM julkaisuja 2003:10) pohdinta-osiossa seuraavasti:

”Lasten kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Perherakenne ja vanhempien sukupuoli eivät sitä vastoin näytä olevan erityisen tärkeitä. Lasten kehityksen vaikeuksiin puolestaan vaikuttavat samat tekijät niin hetero- kuin homoperheissä: ongelmat perheen ihmissuhteissa ja erityisesti vanhempien keskinäisissä väleissä, vanhempien mielenterveyden häiriöt, vanhemmuuden pettäminen ja perheen taloudellisen tilanteen romahtaminen. Nämä ongelmat eivät ole riippuvaisia vanhempien sukupuolesta.”

Aiheesta löytyy enemmänkin tutkimustuloksia. Otteita Väestöliiton Parisuhdetutkimusta tiiviisti sivuilta:

”Yhdysvaltalaisten Mike Allenin ja Nancy A. Burrellin uusimmassa tutkimuksessa homo- ja heterovanhempien lapset eivät eroa toisistaan koetussa tyytyväisyydessä elämään, sosiaalisissa taidoissa, seksuaalisessa suuntautuneisuudessa, sukupuoliroolien omaksumisessa tai oppimistaitojen kehityksessä. Mittareina käytettiin arvioita lapsilta itseltään, vanhemmilta ja opettajilta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin meta-analyysia.”

Allen ja Burrell ovat julkaisseet tutkimuksen v. 1996 sekä uudestaan uusittuna ja täydennettynä v. 2002. Kolmannen meta-analyysitutkimuksen julkaisivat Alicia Crowl, Soyeon Ahn ja Jean Baker v. 2008. Kaikki kolme tutkimusta ovat tuottaneet saman tuloksen.

Myös tältä vuodelta löytyy julkaistu tutkimustulos: ”Amerikkalaiset tutkijat Timothy Biblarz ja Judith Stacey (2010) kävivät läpi 81 vertailevaa tutkimusta samaa ja eri sukupuolta olevien parien perheistä sekä yksinhuoltajaperheistä. Biblarzin ja Staceyn mukaan tutkimukset eivät tue näkemystä siitä, että lapsi tarvitsisi eri sukupuolta olevat kasvattajat. He toteavat, että yleensä kaksi vanhempaa on lapselle parempi kuin yksi, vanhempien sukupuolesta riippumatta, jos vanhempien keskinäinen suhde on kunnossa.”

Samoin tältä vuodelta on Ylen uutisoima tutkimus, jonka mukaan ”lesboäitien lapset sopeutuvat yhteiskuntaan paremmin kuin heteroperheiden lapset. -- Tuloksista ilmenee, että homoseksuaalisten äitien lapsilla oli vähemmän käytöshäiriöitä kuin yhdysvaltalaisilla lapsilla keskimäärin.”

Joka tapauksessa on muistettava, että ilman isää tai äitiä olevia lapsia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Luonnollisia syitä on lukemattomia: vanhemman kuolema, vanhempien ero jne. Toki on myös lapsia, jotka menettävät molemmat vanhemmat. Sekin on muistettava, että nykyään Suomessa yksin asuva voi adoptoida lapsen. Siis yksinhuoltaja, isä tai äiti. Myös sateenkaari perheitä on ja syntyy, sanoi laki homo- ja lesboparien adoptiosta mitä tahansa. Tutkimustulokset ja nämä nykyiset tosiasiat muistaen adoption vastainen argumentointi on kovin heikoilla pohjilla.

Poliittista elämää: Päivi Räsänen ja kristillisdemokraatit

Mennään sitten tapaus Päivi Räsäseen ja kristillisdemokraatteihin. Tässä henkilössä, josta on viime aikoina jo yritetty tehdä uhria ja sananvapauden marttyyria, minua eniten ärsyttää epäaitous, tekopyhyys sekä vastuuttomuus. Oli oikein tai ei, Räsäsestä jää kuva, kuinka hän asettaa itsensä muiden yläpuolelle kertomaan ”totuuksia”.

Epäaitous ja tekopyhyys siksi, että vaikka Räsänen pyytää anteeksi sitä, jos on jotain loukannut, hän ei kuitenkaan kadu sanojaan.

Vastuuton siksi, että hän vähättelee rooliaan kirkosta eroamisissa ja sysää vastuuta dominoefektille. Vastuuton siksi, että hän laukoo poliittisena auktoriteettina totuuksiaan siitä, ettei omaa seksuaalisuuttaan tulisi toteuttaa, vaan tämä seksuaalisuuden harjoittaminen olisi itselle ja muille vahingollista ja homous olisi kehityksen häiriö.

Vastuuton siksi, ettei hän ymmärrä kuinka voi sanoillaan aiheuttaa ongelmia omasta seksuaalisuudesta epävarmoille murrosikäisille nuorille joko suoraan tai välillisesti muiden fundamentalisti-vauhkoajien innostajana. Onneksi eri asiantuntijat ovat näitä väitteitä nopeasti tyrmänneet.

Kaikkea tätä epäaitoutta, tekopyhyyttä ja vastuuttomuutta oli havaittavissa myös kesän Pride-iskujen kommentoinnissa. Blogissaan hän yritti rivien välistä hakea syyllistä ja syytä iskuille politiikan arvoliberalistumisesta, ei siis itse tekijöistä. Toki mukana oli muodollinen iskujen tuomitseminen.

Räsänen väitti kommenttejaan vääristellyiksi, vaikka jokainen järkevä ihminen ymmärsi piiloviestin. Kd:n kristillisen rakkaus-linjan vahvisti puolueen viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä omassa kirjoituksessaan, jossa marginaalin mielipiteenilmaisunvapaus jyrättiin ”enemmistön arvojen ja valtakulttuurin rauhan” alle. Tosin enemmistön arvot eivät taida olla linjassa Kd:n kanssa. Puolue käpristelee 4% kannatuksen kieppeillä.

Paitsi että Räsäsen linja johtuu hänen fundamentalisen fanaattisesta homofobiasta, kyseessä on selvästi myös poliittinen tarkoitusperä. Se vasta vastenmielistä onkin. Kd on junnannut marginaalisissa kannatusluvuissa ja jäänyt perussuomalaisten jalkoihin. Kd:n kansanedustaja Kari Kärkkäinen taannoin pohdiskeli, että jos puolue syrjäytyy pitkäksi aikaa pois hallitusvastuusta, menettää se tarkoitustaan. Mitä ideaa olisi puolueella, joka ei pääse tosiasiallisesti vaikuttamaan? Hätä on siis suuri, puolueen olemassa olo on pelissä. Tosin vaikka Kd nyt saisikin minimaalista gallup-kannatuksen lisäystä, syrjäytyy se yhä kauemmaksi hallituskelpoisuudesta.

Irvokkainta taas on Kristillisdemokraattien tuore logo, joka muodostaa sydämen. On siinä ollut porukalla huumoria kerrakseen…

Kirkosta ja seurakuntalaisista

Miksi sitten lopulta hyvin pienestä asiasta on tullut niin iso kohu (paitsi alussa mainitsemani arvokeskustelusuuntaus)? Miksi se syntyi juuri homojen asemasta? Miksi minäkin olen lopulta käyttänyt osallistuakseni keskusteluun tuhottoman kauan aikaa tämän blogin kirjoittamiseen ja kirjoituksen taustoittamiseen? Kyseessä on kuitenkin suhteellisen pieni vähemmistö.

Luulen, että keskustelu on toiminut herättäjänä, joka on koskettanut syvemmälti ihmisiä ja aivan niitä perusarvoja. Vähemmistön asemasta ja hyväksymisestä on tullut anturi ja mittatikku, joka kertoo yhteiskunnasta ja kirkosta paljon syväluotavammin kuin itse asia on. Pieni asia on saanut ison merkityksen.

Se on saanut miettimään, miksi minä kuulunkaan tähän kirkkoon? Isolle joukolle johtopäätös on ollut selvä, vaikka vähätteleviä asenteita eroamista kohtaan on ollut julkisuudessa havaittavissa ja epäilyksiä mm. yleissivistyksestä. Eivät ihmiset kuitenkaan tyhmiä ole. Viimeinen pisara on viimeinen pisara, eikä sen tarvitse olla suuri, jos vati on jo piripinnassa.

Monella ajatus eroamisesta ei ole ollut taatusti ensimmäistä kertaa mielessä. Kirkko on vatvonut homoparien rukoilemisen ja siunaamisen kanssa vuosikausia. Tämä saamattomuus ja linjattomuus tulivat kalliiksi. Tosin tilannetta ei auttanut kriisitiedottamisen totaalinen epäonnistuminen. Reagointi oli käsittämättömän hidasta ja kirkko oli kuin se olisi yllätetty housut kintuista.

Eroamista on myös kritisoitu mielipiteenilmaisun välineenä. Kuitenkin ilman tätä eroaaltoa keskustelu olisi jäänyt yhteen – kahteen iltaan. Siinäpä se. Nyt keskustelu on käynyt ja käynyt, kirkkoa on pakotettu poteroistaan ulos ja paineita lisätty, niin henkisesti kuin mammonan kautta.

Vaikka olenkin vankkumaton demokratian ja äänestämisen kannattaja, on massaeroaminen ollut ainakin lyhyellä aikasihdillä vaikuttavampaa. Samaan olisi pitänyt käydä monet kirkollisvaalit ilman tätä julkisuusmyllyä.

Uskomme kristinusko ja Raamattu

Tunkeudutaan kirkosta lopulliseen kliimaksiin: Kristinuskon olemukseen ja Raamattuun. Se keskustelu on useimmiten kaikista turhauttavinta. Puhun tässä täysin maallikon suulla ja sanoisin, että vähäisin tuntemuksin.

Moni mielellään jakaa totuuksia Raamatusta (mm. Päivi Räsänen). Tosiasia kuitenkin on, että Raamattua tulkitaan ja jokaiselle se näyttäytyy omalla tavalla. Keskustelussa on jakaantunut selkeästi kaksi eri Raamattu-linjaa. Toisessa laidassa on sananmukaisen tulkinnan kannattajat (tätä porukkaa ovat useimmiten myös ”kuin piru raamattua lukisi” – sakki sekä ”Raamatulla päähän lyöjät”) ja toisessa laidassa on tulkinta, joka ei yksittäisistä ohjelistoista välitä, vaan yrittää löytää jonkin suuremman sanoman.

Ensimmäinen ryhmä perustelee kantojaan Raamatun kirjoituksilla. Tässä minua ärsyttää se, että tämä porukka on useimmiten, sanotaanko ”pick up-lukijoita”. He siis poimivat itselleen sopivat sananmukaiset tulkinnat ja unohtavat muut kohdat. Tämä vie uskottavuutta.

Tällöin voi esimerkiksi sanoa homoseksuaalisuutta synniksi, mutta ei kielletä naisia olemasta kirkossa ilman huivia (1. Kor. 11:6), miesten annetaankin kasvattaa hiuksia (1. Kor. 11:14) ja ajella hiukset ohimoilta, ei hyväksytäkään orjia ja taas hyväksytään avioero (1. Kor. 7:1-16). Näistä ristiriitaisuuksista kannattaa lukea tämä kirjoitus.

Toista linjaa edustaa esimerkiksi Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen (josta voikin kuopiolaisena olla ylpeä). Hän sanoi hyvin Savon Sanomissa 19.10.

– Jeesustakin harmitti kirjaoppineiden vyörytys, ja hänen sanomansa alkoi aina: ”Te olette kuulleet sanottavan, mutta minä sanon teille…” Samalla tavalla nyt on koittanut uusi aika ja kirkon on uudistuttava. Jos Raamattua katsotaan syvemmältä, kokonaisuus viittaa siihen, ettei usko ole vain kirjaimen varassa, vaan mukana on oltava järki, sydän ja omatunto. Olennaista on silloin rakkauden kaksoiskäsky: kohtele toisia niin, kuten toivot itseäsi kohdeltavan.

Itsekin uskon juuri lähimmäisen rakkaudesta löytyvän kristinuskon syvin olemus armon ja anteeksiannon ohella. Moni sanoo, ettei kirkon linjaa voi muuttaa äänestelemällä tai ettei kirkko voi luopua Raamatun opeista. Ydinasia tässä kuitenkin on juuri se, että Raamattua ja sen välittämä sanoma on tulkinnanvarainen.

Otetaanko Raamatun tulkinnassa huomioon tekohetkien aikalaiskuva? Eri asioilla Raamatussa on eri painoarvo. Toisaalta, onhan kirkko aikaisemminkin muuttanut linjaansa tai syntynyt eri uskontosuuntia kristinuskon sisälle. Esimerkiksi orjuuden hyväksymisestä on luovuttu vaikka Raamatussa on kohtia, joissa se sallitaan.

Oma kysymyksensä on, voiko aito kansankirkko enää toimia? Onko mahdollisuuksia tai järkeä kirkossa, joissa ääripäät ovat aivan eri aaltopituudella? Löytyykö niin vahvaa yhteistä nimittäjää, että se peittäisi räikeät mielipide-erot?

Tekee kirkko niin tai näin, tyytymättömiä tulee takuulla enemmän tai vähemmän. Ehkä se on kuitenkin hyvä. Se on hinta kirkkomme olemuksen kirkastumisesta. Kristinuskon sisältä löytyy muitakin vaihtoehtoja. Itse en voi käsittää, miten esimerkiksi luthersäätiöläisten ollaan näinkin kauan annettu mesota keskenään kirkon sisällä.

Veikkaan, että ainakin yhdessä asiassa kirkko voittaa. Seuraavissa kirkollisvaaleissa äänestysprosentti tulee nousemaan. Itsekin aion äänestää marraskuun vaaleissa – ensimmäistä kertaa. Toivottavasti sekä kirkollis-, että eduskuntavaaleja kohti mentäessä se ihminen löytyy keskiöön. Tämän ymmärtävää ehdokasta minä etsin.